Hullu mieleni

Olen päättänyt laittaa hullun mieleni taas kuriin. Ihmisen mieli on kuin joku kofeiinista, kokaiinista ja energiajuomista kokoon keitetty höyryävä mielipuoli. Yleisesti käytetty vertauskuva mielelle on raivohullu apina ja sitä se kyllä totta vie on. Vaikka olen tehnyt mieleni kanssa paljon, paljon, paljon työtä vuosien ajan, ottaa se ohjat omiin käsiinsä hyvin pian, jos sen jättää vartioimatta. Se on kuin juuri kävelemään oppinut lapsi, jolle pitää koko ajan sanoa, ei sinne, ei sinne, ei sinne…

Meditaatio, mindfullness ja yleinen oman alitajunnan kanssa työskentely ovat keinoja, joilla mieltä voi ymmärtää ja rauhoittaa. Jotakuinkin parasta, mitä ihminen voi tehdä itselleen, jos haluaa muutosta elämäänsä on istua alas. Istut alas ja etsit mielesi. Moni on identifioitunut mielensä kanssa niin tiiviisti, ettei erota itseään mielestään. Se on tuskallinen olotila. Se on kuin robotti, joka on ottanut ohjaajansa valtaan. Ohjelmisto ajaa sinua ja sinä menet, minne se haluaa edes tajuamatta yhtälöä. Pyörit kuin mielipuoli ajatustesi ohjattavana koskaan kyseenalaistamatta, mitä sieltä mielestä nousee. Et näe asioita sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina minä mielesi ne tulkitsee. Oikeastihan jokainen olosuhde ja tapahtuma on neutraali. Kaikki sen yli on mielesi luomaa fiktiota, lapsuuden haavoista kudottua tulkintaa. Uskot jokaista tarinaa, mitä se sinulle keksii. Mieli tulkitsee tapahtumat pelosta ja puutteesta käsin. Se on sen eloonjäämisen mekanismi.

Jos haluat vapautua mielesi vallasta, tiedä, että et ole ajatuksesi. Ensimmäinen askel on siis istua alas ja huomata, että voit tarkkailla ajatuksiasi. Voit rekisteröidä, mitä pääsi sisällä kulkee. Jos voit tarkkailla ajatuksiasi, on liene selvä, ettet ole ajatuksesi. Eikö vaan. Suuri filosofinen kysymys, joka ohjaa elämän tarkoitusta etsivää itsensä tutkijaa on kysymys: Kuka sitten on se, joka tarkkailee ajatuksiasi? Jos en ole se joka edes ajattelee, jos se on mieleni, joka kehittää näitä ajatuksia, kuka sitten on se, joka seuraa ajatusten virtaa…

Aika kiireisten viikkojen ja syvän tunnetyöskentelyjakson jälkeen istuin tänään oikein kunnolla alas itseni kanssa. Swami Vivekanandan ohjeiden mukaisesti asetuin mieleni ulkopuolelle ja aloin tarkkailla sitä. Se oli kuin räjähdyspisteessä oleva painekattila! Se heitti ajatusta ajatuksen perään eteeni. Sillä oli lasteittain asiaa mielen päällä ja enemmän sanottavaa kuin kyselyikäisellä lapsella! Mieleni halusi suunnitella tulevaisuutta. Se kääntyi tutkimaan menneitä. Se selitteli, ihmetteli, esitti mielipiteitä. Katselin sitä rauhallisesti, mutta vähän järkyttyneenä. Niin paljon mielen saastetta ja kaikki tämä pyörii päässäni joka päivä! Mitä energian hukkausta. Välillä mieli oli niin voimakas, että huomasin sen vetäneen minut sisäänsä. Olin ollut hetken verran ajatukseni, ennen kuin tajusin hävinneeni taas mielelleni.

Tämä on meditaation tarkoitus. Huomata oma mieli. Ei estellä sitä, ei taistella sitä vastaan. Moni luulee, että meditaatiossa pitää hiljentää mieli. Ei pidä. Se hiljenee, kun katselet sitä. Se kuihtuu omaan mahdottomuuteensa. Se romahtaa kuin jauhoista rakennettu pilvenpiirtäjä tuulen vireessä. Se katoaa tietoisuuden edessä kuten mikä tahansa emootio, asia tai kiukutteleva lapsi. Kun annat sille huomiosi se rauhoittuu ja katoaa. Jäljelle jää totuus sinusta. Se ei ole selitettävissä tai sanoitettavissa, se on koettavissa, aistittavissa.

Aikani istuttuani mieleni alkoi hellittää. Ajatukset vähenivät. Keskitin fokukseni tai oikeammin sanottuna rentouduin hetkiin ja tilaan, joissa ajatuksia ei ollut. Siihen auttaa aistien terävöittäminen. Kun mieli elää tulevassa ja menneessä, ihmisen keho ei osaa elää kuin nykyhetkessä. Jos virität itsesi todella kokemaan aistisi, olet vääjäämättä heti nykyhetkessä ja mielen liikkeet katoavat. Tunnet lämmön ihollasi, kuulet äänet ympärilläsi, tunnet sydämen sykkeen. Ja ilman, että annat mielesi tehdä niistä taas uusia lauseita, tarinoita. Istut kuin lapsi, joka ei ole vielä oppinut puhumaan. Sinulla ei ole sanoja asioiden konseptoimiseksi, on vain aistimuksia, ilman selostuksia. Siinä tilassa saat kiinni siitä, miten eläimet todennäköisesti elävät. Se tuntuu upealta. Rennolta ja yhtäaikaa täydeltä valmiustilalta. Reaktion ja tapahtuman välillä ei ole yhtään ajatusta ja siksi reaktionopeus on omaa luokkaansa.

Usein tässä tilassa sydämeni alkaa hakata hullun lailla. Kehoni pelkää, että lähden sieluni mukana matkalle, pois kehostani. Tuleeko hän takaisin, se kysyy ja pelkää. Se pelkää kuolemaa, sillä siltä se keholle tuntuu, kun mieli hellittää kokonaan ja sielu on vapaa menemään minne se haluaa. Sitähän kuolema on. Sain yhdeltä meditaatio-ohjaajaltani (Bruce Lyon) neuvon keskustella kehoni kanssa asia halki ja luvata, että tulen takaisin. Jos sinua vaivaa sama pulma, jätä kehollesi käteen jokin esine, jonka luo lupaat palata takaisin.

Meditaation harjoittamisessa tulee selkeästi esille ihmisen pyhä kolminaisuus: keho, mieli ja sielu. Kukin tarvitsee oman huomionsa. Muuten ihminen on poissa tasapainosta. Pohdi hetki omaa elämääsi. Mikä näistä kolmesta on saanut liikaa huomiota muiden kustannuksella? Miten voisit tasapainottaa tuota kiikkulautaa? Jos haluat hillitä mieltäsi, kutsun sinut mukaan omaan haasteeseeni. Joka päivä meditoin kahdesti, vähintään 15 minuuttia kerralla. Oletko mukana ja valmis oivaltamaan mielettömässä tilassasi itsestäsi jotain uutta? Valtava aarre uinuu mielesi alla.