Tuskan hetkellä

Voi herra isä olen tuntenut tuskaa! Sellaista, joka hajottaa ihmisen kappaleiksi. Tuska, kuin tärykalvot räjäyttävä kauhua kumiseva aalto, se paiskasi minut seinään. Tipun maahan kuin tyhjä rätti, sielu pirstaleina, kaikki aikajanat joka suuntaan, menneeseen, tulevaan, putoavat tomuna päälleni ydinräjähdyksen jäljiltä. Missään ei ole mitään jäljellä, vähiten minussa. Mieli on muuttunut pallokalan hulluksi ilmeeksi, ei ajatuksen ajatusta, ei mitään mistä ottaa kiinni. Räjähdys on rikkonut tajuntani, olen vakuumissa, missään ei kuulu, ei näy mitään. Kaiken romahdus. Yritän hengittää, kuin vetäisin kuivaa hiekkaa sisään ja ulos. Joka hengenveto on taistelu elämisen puolesta. En ole varma jaksanko, tai onko edes väliä. Miten pysyn hengissä?

Siinä, missä oli sydän, on kipu. Kuka löi tuuman paksuisen seipään rintani läpi, kipu on kamala. Kehon on vaikea pysyä pystyssä, ottaa suuntaa tai tasapainoa. Haperoin eteenpäin, tyhjä ilme,  tunnen vuotavani kuiviin. Keho on selvästi edelleen olemassa, sillä tunnen sitä revittävän elävältä kahtia. Tauotta. Vielä seuraavanakin päivänä. Sieluni on poistunut tästä murhenäytelmästä, tuhon kentästä, jonnekin kauas. Olen kuin taistelutanner maailmansodan joukkojen yhteenoton jäljiltä. Vain maahan tallottua mustuutta, höyryävää kuolemaa. 

Olen siis maistanut tuskaa. Sellaista laatua, millaista en tiennyt olevankaan. Noina hetkinä katsellessani italialaisen vanhan kaupungin korkeiden kirkkojen kattoja ymmärsin, miksi jotkut kiipeävät ylös ja hyppäävät. Joskus tuska voi olla niin suuri, että ihminen ei vaan kerta kaikkiaan enää kestä. Rauha heidän sieluilleen.

Oma tuskani syntyi näennäisesti siedettävästä tapahtumasta, kahden ihmisen välisestä erosta, mutta ihmismieli ei aina voi ymmärtää, miksi koemme mitä koemme. Kun sydämeni viimein reilu vuosi sitten 50 elinvuoden jälkeen avattiin, olen pystynyt kokemaan myös ihmisen synkimmät tunteet isosti. Siis ISOSTI. Kuten rakkauden, koen myös surun, ilon, myötätunnon, vihan ja kaikki tunteet niin, että kehollani on kestämistä. Kuolinvuoteellani voin hengähtää viimeisen kerran rauhassa ja ilolla, sillä minä ELIN.

Halusin kirjoittaa tästäkin kokemuksesta, sillä tiedän monien kokevan sielun mustia hetkiä näinä aikoina. Haluan kertoa, että niitä kokevat kaikki, jotka uskaltavat olla auki. Ihan samalla tavalla mekin pääosin iloiset, ihanan tasapainoiset, naurusta ja valosta elävät kummajaiset. Meitä kaikkia puhdistetaan isolla pulloharjalla. Meitä kutsutaan nousemaan ylös pimeydestä. Ja se voi tapahtua vain päästämällä valo kaikista pimeimpiin nurkkiimme, niihin paikkoihin itsessämme, jotka lapsuuden haavamme ja pelkomme ovat synnyttäneet. Itsen totaalinen ylösalaisin kääntäminen. Bravo! Kuin hanska joka vedetään ympäri. Ei ihme, jos ilmassa on tuhon jäljiltä laskeutuva pöly kaikkialla. Meitä valoa kutsuvia on PALJON.

Sinulle, joka kuljet tuskan tai kauhun pimeässä tunnelissa, haluan antaa apua. Inspiraatio kertoa siitä, miten selvisin omasta tuskastani ulos, tuli minulle täällä Italiassa kirkossa. Koin, että minun on jaettava tarinani ja keinoni. 

Siispä rakas ystävä, haluan sanoa tueksesi seuraavaa.

1) Uskallus TUNTEA on valtavan rohkeaa. Onnittele itseäsi, jos tunnet. Eväsin sen itseltäni 50 vuotta. Tarkoitan sitä, että pystyt tuntemaan syvästi, pelkäämättä, valmiudella mennä rikki. Katsoa sydäntäsi ja nähdä sen tippuvan kivetykselle ja hajoavan atomeiksi. En tarkoita sellaista tuskaa, jossa roikutaan puhelimessa ja haukutaan tuskan aiheuttaneet osapuolet kavereille. Se on vain tarinan pyörittämistä. Se on pakenemista tuntemisesta. Puheeseen, valittamiseen, haukkumiseen, ihan mihin tahansa muuhun kuin siihen, että aistii tuskaansa. 

2) Jos voit luottaa siihen, että kaikki menee ohi, selviät tästäkin. Mihin sinä luotat? Minun luottoni on korkeimmissa voimissa. Tunnen, että olen kannateltu. En ole yksin, koskaan. En usko mihinkään yhteen uskonnolliseen hahmoon, vaan uskon kaikkiin hyviin miehiin ja naisiin, jotka ovat tuoneet meille omassa ajassansa rakkauden viestiä. Nuo viestit ovat olleet niin totta ja niin vahvoja, että ne ovat eläneet tuhansiakin vuosia. Vain totuus kestää aikaa. Minun voimapaikkojani ovat luonto ja kirkot. Nyt vietin aamupäivän kirkossa. Istuin Pyhän Marian kirkon takapenkille ja suljin käteni rukoukseen. Pyysin voimaa kestää. Kyyneleet valuivat kivilattialle ja minä annoin itseni näkyä kaikkinensa. Tiesin, etten ole yksin. Ja siinä hetkessä päähäni putkahti ajatus kirjoittaa tämä teksti. Kertoa muille, miten käsittelin suruni ja tuskani ja mikä auttoi. Siinä samassa oloni koheni huomattavasti. Tunsin suurta keveyttä. Jatkoin matkaani vielä seuraavaan kirkkoon, Franciscus Assisilaisen kirkkoon, joka oli sattumoisin vieressä. Rakastan häntä, hänen tarinaansa, miestä joka eli yksinkertaisuudessa ja puhui eläimille. Istuin pitkään ja meditoin ja rukoilin. Paikalla oli yksi munkki ja hymyilimme välillä toisillemme.

3) Jaa surusi. Minä jaoin sen jonkin sortin Jumalan kanssa, jaoin sen Franciscuksen kanssa, Marian kanssa ja kaikkien maailman meitä koskettavien Voimien kanssa. Tein niin, koska en vielä kyennyt puhumaan ihmiselle. Minusta ei tullut ulos vielä muuta kuin tuskan hiljaista huutoa. Kun pystyin seuraavana päivänä puhumaan, soitin ystävälleni. Siinä vaiheessa olin jo ehtinyt pohtimaan syvempiä osuuksia tästä tuskasta. Pystyin keskustelemaan tapahtuneesta. Mutta mikä parasta, ystäväni kuunteli puhelimessa, myös ne tauot jolloin vielä vain itkin. Ja hän ei ei ollut kiinnostunut haukkumaan ketään, ei etsimään syyllisiä, ei todellakaan puhumaan minua surustani ulos. Hän osasi vain kuunnella ja olla läsnä. Todellinen ystävä ja hyvä kuuntelija tietää, että ainoat oikeat vastaukset ja oivallukset tapahtuneesta syntyvät sen kokeneen henkilön sisällä. Oikeilla kysymyksillä voi herätellä perpektiivejä, mutta neuvoista voi olla vain haittaa. Ystävä kannattelee myötäelämällä, mutta ei vaipumalla samaan suruun tai tuskaan. Etsi itsellesi sellaisia ystäviä. He löytyvät sillä, että alat olla auki. Silloin oikeat ihmiset löytävät sinut ja yhteinen matka alkaa.

4) Anna aikaa tuskalle tai surulle. Kun valtava tunteen aalto iski minuun rantakaupungin bulevardilla, otin sen vastaan pehmeänä. En taistellut sitä vastaan, en yrittänyt kohentaa ryhtiäni ja paeta. Tiesin, että se on siinä syystä. Suruni on kaunista, se saa näyttäytyä, tulla pinnalle. Voin olla sen kanssa. En yritä järkeillä itseäni siitä ulos. En pakene turva-alueelle, kuten vihaan tai kylmyyteen. Voin ymmärtää suruni syvimmät syyt vain, jos uskallan antaa sen näyttäytyä kaikkeudessaan minulle. Ja tämä on kaiken juju. Lue siis edellinen lause uudelleen :)

5) Ymmärrä ja hyväksy, että kaikki mikä elämässä tapahtuu on lahja. Joku viisas on sanonut, että elämässä on vain kahdenlaisia kokemuksia. Niitä hetkiä, jotka tuovat meille iloa ja onnea ja niitä, jotka tuovat opetuksen eli kehittymisen mahdollisuuden. Kun ymmärrät, että pimeässä tunnelissasi olet etsimässä sitä opetusta, saa sureminenkin tarkoituksen. Ekassa vaiheessa siis annan tunteiden näyttäytyä täysin ja kun saan lopulta aivot hereille mukaan, alan tutkia, mistä suruni kumpuaa.

6) Keskity itseesi. Jos meille tapahtuu jotain ikävää, yleensä osallisena on muitakin kuin itse. Tyypillisin tapa käsitellä tämä on syyttää muita. Se on ajanhukkaa. Missä siinä näet kehitystä? Kehitystä ei ole huomata, että toinen on täysi kusipää. Kehitystä on huomata, mitä sellaisia ajatuksia sinussa on, jotka voivat herättää nämä voimakkaat tunteet. Miksi flippasit? Ja ne ajatukset ovat AINA itsestäsi tai uskomuksistasi suhteessa muihin tai elämään. Eli tyyliin: Koska näin saattoi tapahtua, se tarkoittaa että "minulla ei ole merkitystä". Minut hylättiin, koska "minussa on jotain vikaa", en koskaan saa mitä haluan, "koska elämä on julmaa" jne.. Ja näitä uskomuksia sinun on tarkoitus tutkia. Se on tapahtuneen lahja sinulle. Tulla tietoiseksi, että olet kantanut moisia myrkyllisiä ajatuksia sisälläsi yleensä koko elämäsi. Siksi koet jatkuvasti tapahtumia, jotka heijastavat näitä uskomuksia. Jos uskot, että sinulla ei ole merkitystä, voit olla varma, että saat ihmisiä ja tilanteita elämääsi, joissa koet, että sinulla ei ole merkitystä. Maailma toimii niin. Nyt voit soittaa ystävällesi ja miettiä hänen avustuksellaan, miksi sinusta tuntuu, ettei sinulla ole merkitystä. Mitä lapsuudessasi (yleensä alle 10v) on tapahtunut, mikä on iskostanut sinuun tällaisen haitallisen (väärän) ydinuskomuksen. Sillä sinulla on merkitystä.

7) Kiitollisuus. Tähän lopulta palaat, kun tuskan kokemuksen ketju pyörähtää eteenpäin. Kun tiedät, että et ole kokemuksessasi yksin, uskot johonkin korkeampaan, sinulla on ystäviä jotka rakastavat sinua, annat tunteittesi virrata, jotta ne voivat mennä myös ohi eivätkä jää sinuun jumiin, kun ymmärrät että kaikella on tarkoitus ja se tarkoitus on sinun kehityksesi jotta voit olla onnellisempi, silloin rakas ystävä, silloin tuskan pilvesi saa kauniisti väreilevän hohteen. Syvimmälläkin ollessani koin suurta rakkautta. Koin, etten ole syvällä turhaan, tiesin, että tästä seuraa jotain aivan briljanttia, kuten aina. Siksi saatoin antautua. Ja niin siinä kävi. Tunnen olevani siunattu ja onnekas. Ja huumori hiipi takaisin rintaani, ilo nousi tuhkasta ja nauratti minua sisältäpäin. 

Ja näin olen taas valmis seuraavaan koitokseen. Sillä sitä ihmisen elämä on. Se on nimittäin niin, että kun olemme valmiita, kun sielumme on päästänyt irti kaikista turhista uskomuksista, peloista, elämän jättämistä haavoista, kun sielumme valaistuu, silloin meitä ei täällä enää näy. 

Voimia rakas. Älä keskeytä, olet hyvällä matkalla. 

ღ Jaa eteenpäin tai lähetä ystävälle, jos koet jonkun saavan tästä apua.