Ota elämä sisääsi. Pysähdy.

Pysähdy. Pysähdy. Pysähdy.

Totaalinen pysähtyminen on meille nykyään kovin vaikeaa. Mummon mökissä satakunta vuotta sitten se oli normaali olotila kaiken tekemisen välissä. Sitten tapahtui jotain ihmeellistä, tuli hyvinvointiyhteiskunta ja meistä sen tekijöitä, tuli kiire ja tavoitteet, unohdimme keitä olemme. Me, me olemme nyt tekijöitä aamun silmien aukeamisesta aina pelastavaan illan uneen asti.

Olemme suostuneet olemaan osa kollektiivista leikkiä, jossa sisäiselle hyvinvoinnillemme tärkeät asiat hautautuvat muurahaiskuhinaan keskuudessamme. Olemme oppineet, että tekemisestä saa arvon, joko materian muodossa tai arvostuksena muiden silmissä. Ja silti: kuka meistä ei huokaise erityisen syvään, kun astumme veneeseen ja liu'umme onkivapa kädessä kalaan järven loputtomaan kutsuvaan rauhaan tai suljemme saunan oven ja ainoa tehtävämme on aistia kuumuus sisällämme ja ihollamme? Meillä on sisäinen tieto siitä, mikä on meille hyvä. Miksi hylkäsimmekään sen?

Siis: Pysähdy rakas ihminen. Pysähdy. Saat siihen luvan. Se on sinulle hyväksi. Voit pyöriä mukana leikissä, mutta palaa supermiesten ja -naisten taitoon edes silloin tällöin - pysähtymiseen.

Kun pysähdyt, kun sinussa ei tapahdu mitään, voit nähdä, mitä tapahtuu ulkopuolellasi. Ympärilläsi elää ja kukoistaa kokonainen maailmojen kirjo. Pysähtyä voi ihan joka paikassa. Työpaikalla, luonnossa, matkalla. Irrota itsesi tekemisestä ja tule havainnoijaksi. Vastaanota elämän lahja. Se ON kaikkialla ympärilläsi. Jokainen vastaantuleva ihminen, täynnä elämää. Jokainen luonnon ilmentymä, täynnä kuhisevaa, iloa. Joku päivä meistä aika jättää ja viimeistään silloin tunnemme sydänjuuriamme myöten sen kaiken arvon, mitä juuri nyt siinä ympärilläsi näet. Elämän lahja. Kaikkialla ympärilläsi, koko ajan.

Pysähdy, avaa aistisi. Kuule. Näe. Todella näe suoraan ytimeen asti, mistä kaikki on tehty. Kiukkuinen mies ostarin kulmalla, se on pelkkä kuori. Siellä on sielu, elämä, sama jona hän syntyi tähän maailmaan kauan sitten. Kasvit maassa, syksyn lakoamana, viimeisiä lauluja laulellen. Kuinka voin avata sydämeni tälle kaikelle. Syksyn tuoksut, olleet siinä koko ajan kutsumassa meitä pysähtymään. Nyt olen tässä. Kiitos.

Elämä on ympärillämme, valmiina hoitamaan meitä, keventämään taakkaamme, nostamaan ilon sisältämme pintaan. Älä huku tekemiseen. Kurota ulos, edes joskus. Kuin lapsena, huku havaintoihisi, anna itsesi kokonaan sille, mikä kutsuu. Ykseyden voi saavuttaa vuosien meditaatiolla tai lapsen reittiä, antautumalla olemaan.

Ihanaa viikkoa ja unohduksia ❤