Vuosi 2022 muutti koko elämäni. Tervetuloa muutos!
Kuulostaako tutulta puheet siitä, kuinka elämme “irtipäästämisen ja muutoksen aikaa”? Olen kuullut sitä niin paljon viimeisen vuosikymmenen ajan, että en voi enää sanoa sitä huvittumatta. Niin tosi siitä on tullut monille ihmisille, kaikessa ihanuudessaan ja vaativuudessaan.
Irtipäästäminen on ollut vahva teema, jonka kanssa on painittu niin valmennuksissa kuin ns. henkisissä piireissä. Ja voin sanoa näin hyvinvointivalmentajana, että tuolta muutoksen tsunamilta eivät ole välttyneet nekään, jotka eivät pikkuvarpaallaankaan ole astuneet mihinkään henkiseltä kuulostavaan. Olen viimeiset vuodet valmentanut kaikilta yhteiskunnan luokilta ja elämän eri ääriltä ihmisiä, joilla on mennyt rajusti uusiksi koko elämä. Jos jokin osa-alue ei ole enää tuntunut oikealta, siitä on tullut niin kuuma peruna, että sen kanssa ei vain ole voinut elää vuotta, kahta tai vuosikymmentä. Menneet ovat ne edellisten sukupolvien ajat, jolloin jokin asia nyt “vaan oli mitä oli” ja sen kanssa mentiin hautaan asti.
Joko ihmisten sietokyky on heikentynyt tai sitten todellakin olemme ajassa, jossa muutos huutaa meitä astumaan pois kuvioista ja ihmissuhteista, jotka eivät enää ruoki meitä. Aika ja energia on nyt nopeaa. Olen itse sitä koulukuntaa, joka uskoo vääriin suuntiin menemisen kostautuvan ongelmina niin mielen kuin kehon puolella. Ensin se tuntuu ärsytyksenä, surumielisyytenä tai ahdistuksena ja lopulta masennuksena. Keho alkaa oireilla aika pian. On väsymystä ja stressiä. Vastustuskyky menee ja alkaa kolottaa ihan joka paikasta. Ja jos vaan jääräpäisesti kulkee laput silmillä kohti väärää elämän suuntaa, kompastuu hoiperteleva kulkija lopulta. Mieli tai keho tekee tiltin.
Mutta itse otsikkoon. Olen ollut aika pitkälti koko aikuisikäni aidosti se ihminen, jollaisena olen näkynyt niin sosiaalisessa mediassa kuin valmennuskursseillani. Iloinen, huoleton ja asiat aina sujuvat kuin leikki. Olen elänyt kuten opettanut puhuessani vapaudesta ja unelmien toteutumisesta. Olen ollut hyvällä tavalla vahva ja auttanut niitä, joilla elämä on ollut muutoksessa. Olen voinut olla vahva, sillä elämäni on ollut suhteellisen helppoa. Myötätunnolla olen katsonut vierestä, kuinka vaativaa on päästää irti kaikesta totutusta ja muuttua. Vähänpä tiesin, että oma tsunamin aaltoni vasta keräsi taustalla voimia. Yhtäkkiä vuonna 2022 se ilmestyi eteeni.
Tähän asti olen ollut Kirsi, yrittäjä joka on asunut koko elämänsä Helsingissä kahden teinipojan kanssa toimien valmentajana. Tammikuussa tulee täyteen 20 vuotta tässä samassa kodissa, jossa lapset ovat saaneet kasvaa ja varttua. Entä nyt? Vuoteen 2023 astuu ihan eri Kirsi. Tämä Kirsi ei asu Helsingissä (tai Teksasissa tai Lontoossa, joissa olen myös asunut) vaan Etelä- Savossa, Juvalla. Hän ei asu kaupungissa vaan metsässä, omavaraistalossa.
Myös yksinasuminen loppuu, sillä hän ei ole enää sinkku vaan kainalossa on uusi rakas, savolaismies. Ja samaan syssyyn lapset lentävät pesästä. Molemmat. Yhtäaikaa. He halusivat muuttaa omiin opiskeluasuntoihin, ehdotus, joka heiltä lensi syksyllä ilmaan silmät loistaen. Onneksi he sentään muuttavat tänne vanhan kodin naapurustoon tutuille hoodeille ja isän viereen. Vietän poikien kanssa edelleen ison osan ajastani, mutta emme asu yhdessä.
Ja mitä vielä. Jos kaikki muuttuu, niin laitetaan samaan luiskaan myös ammatti. Olen taipumassa siihen, että lopetan yksityisyrittäjänä olemisen ja menen töihin ihan muualle. Asia, jota valmennuspiireissä näyttää pohtivan lähes kaikki. Pienyrittäminen on tehty valtavan vaikeaksi. Jatkuvasti tulee uusia säädöksiä ja byrokratiaa, millä väännetään yrittäjiä tiukempaan solmuun. Pandemia- aika on myös muuttanut ihmisiä. Jatkuva pelossa, rajoituksissa tai energia- ja sotakriiseissä eläminen on muuttanut fokusta pois itsensä tutkimisesta siihen, mistä saa ruuan, lämmön ja turvan. Ymmärrettävästi. Mahlow’n tarvehierarkia on nostanut perustarpeet pintaan. Ei ole energiaa ja resursseja miettiä, millä tolalla onkaan se oma hyvinvointi tämän kaiken keskellä. Ja niin paljon kuin juuri tässä tilanteessa me auttajat haluaisimme olla vahvasti availemassa solmuja, näillä asiakasmäärillä ei saa yrittämisen kuluja maksettua. Ajankäyttöä on itselläkin priorisoitava, kun elämä repii hihasta ihan eri suuntaan. Joten päästetään irti siitäkin. Tässä, kuten kaikessa tekemisessä energian pois hiipuminen on merkki siitä, että on muutoksen aika. Väkisin en ole osannut ikinä tehdä mitään, sillä inspiraatio on moottorini.
Joten tervetuloa vuosi 2023 ja uusi Kirsi! Vuoden 2023 Kirsi on saanut jo alustavan työpaikan Juvalta ja sen päätöksen tehtyäni tuntui kuin olisin alkanut leijailla. En olisi voinut saada parempaa vahvistusta oikeasta päätöksestä. Uuden työni ohella ehdin keskittyä myös siihen, mikä inspiroi valtavasti tätä nykyä eli omavaraisuuden asiat. Kasvit, istuttaminen, maakellarit, rakentaminen, aurinkopaneelit jne. Ehkäpä ehdin jopa rakentaa kanoille kodin ensi keväänä ja toteuttaa yhden unelmistani. Tulevana vuonna saatan päätyä puhumaan omavaraisesta elämästä siitä kiinnostuneille, mutta mikä se muoto on, ei aavistustakaan, jos yritys on pantu telakalle. Eli taas mennään ihan luottamuksen purjeilla ja Luojan kannatuksella siten, mitä keho ja intuitio kertovat.
Koska niinhän se on. Huomisesta ei voi tietää. Vain sen voi tietää, minkä nyt tuntee. Tärkein ominaisuus tässä ajassa on rohkeus. Ilman rohkeutta pysähdyt, jäädyt. Annat pelkojesi tai muiden määritellä, kuka olet ja mitä teet. Hautaat ilosi ja luomisvoimasi. Rohkeus kannattelee sinua kaikissa tilanteissa, jos vain uskallat olla vahva. Nyt se auttaa minua heittäytymään elämän kuohuvaan virtaan ja ottamaan vastaan sen muutoksen, mikä maailmankaikkeuden Luojalla on varalleni Elämän Kirjassa.
Tunnen suurta vapautta ja voimaa sisälläni.
PS. Se, että sain ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen inspiraation kirjoittaa blogiin, kertoo sekin siitä, kuinka energia lähti liikkeelle hyväksyttyäni taas uudet muutokset :)
